Kävin juuri Pyhimyksen keikalla ja nämä otsikon mukaiset artistin sanat nousivat mieleeni, kun kiukkuisena seuraan urheilun surullisista ilmiöistä käytävää keskustelua. Muodostelmajoukkueen tyrannimainen valmentaja on noussut tuoreimpana otsikoihin ja koko ilmiö aiheuttaa minussa vastenmielisyyttä ja vihaa.
Urheilun pitäisi olla alue, jossa lapsen ja nuoren on turvallinen ja hyvä harrastaa, kilpailla ja myös tavoitella huippua. Oma entinen lajini telinevoimistelu on vaativa varhaisen erikoistumisen laji, jossa olen niin Suomessa kuin ulkomailla nähnyt ja kuullut tapauksista, miten lapsia ja nuoria on kohdeltu, kuten mm. läpsitty, rangaistu, kielletty syömästä lämmintä ruokaa, venytetty väkisin, itketetty ja pakotettu toistamaan epäonnistuneita liikkeitä loputtomasti. Lisäksi on esiintynyt myös seksuaalista hyväksikäyttöä, jonka ääritapauksena on julkisuudessakin paljon huomiota saanut USA:n hirviölääkäri Larry Nassar. Myös meillä ja naapurimaissa on tapahtunut pienemmässä mittakaavassa vastaavanlaisia asioita. Liian monelle tapaukselle ei ole koskaan tehty mitään ja ne on painettu täysin villaisella kansainvälistä liittoa myöten. Jokainen riittävän syvällä lajissa oleva tietää, että pahaa tapahtuu, mutta kukaan ei katkaise sitä tai puutu asioihin. Ja ne, jotka väittävät, että kaikki on hyvin, ovat niin syvällä kuplassa, etteivät enää osaa sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin. Luonnollisesti suurin osa toiminnasta on hyvää ja tervettä, mutta silmät pitää uskaltaa avata. Ja puuttua, jos näkee jotain, mikä ei ole oikein.
Valmentajilla on suuren valtansa ohella järisyttävän suuri vastuu. He viettävät kilpaurheilijoiden kanssa niin paljon aikaa, että vaikutus kasvavien lasten psyykeeseen ja terveyteen on valtava. He ovat vastuussa valmennettaviensa kasvatuksesta vanhempien ja opettajien ohella. On hirveää, jos oma valmentaja, joka usein on idoli, pettää saamansa luottamuksen. Henkinen pahoinpitely voi vaikuttaa todella syvälle ja vakavasti koko loppuelämään. Vanhempien tulisi ehdottomasti pysyä kartalla, missä harjoituksissa mennään ja mitä siellä tehdään. Ongelmana vain usein on se, että jos vanhemmat uskaltavat joitain asioita kyseenalaistaa, niin lapsi saattaa jäädä ilman valmennusta, peliaikaa, paikkaa joukkueessa tai kilpailukokoonpanossa. Kilpaurheilu ei ole rikkoutuneiden kehojen ja särkyneiden mielien arvoista.
Kaikessa hyväksikäytössä ja kiusaamisessa, missä tahansa yhteisössä, raja oikean ja väärän välillä on usein häilyvä ja kuin veteen piirretty. Henkinen pahoinpitely voidaan kuitata olevan vitsi tai hyväksytään, että valmentajan luonne nyt vaan on sellainen, ”kyllähän sä tiedät”. Ja etenkin, jos valmentaja pystyy saamaan hyviä tuloksia aikaan, niin kukaan ei uskalla tai halua puuttua, jotta menestys jatkuu.
Olen nähnyt ja kokenut monenlaisia valmentajia ja monenlaista valmennusta. Oli melkoisen motivoivaa, kun pitkäaikaisin valmentajani Mika Holopainen laittoi 50 markan setelin nilkkojen väliin ja sen rahan sai pitää, jos se pysyi liikkeen ajan mukana. Samaan aikaan Suomessa olen nähnyt, kun lapsi on nostettu alasti volttivöissä salin kattoon. Todella nöyryyttävä tilanne. Ja sehän oli ”vain vitsi”, jolle kaikki muut nauroivat paitsi asianomainen.
Sadistiset valmentajat eivät ole helppoja asioita seuralle, kiiltokuvamaista imagoa ylläpitävälle lajiliitolle tai sitä ylemmälle taholle, vaikka niiden pitäisi olla. Kaikki haluavat varmistaa, ettei ole tehty omasta puolesta mitään virhettä ja ei uskalleta ottaa kantaa. Usein ei ole edes toimintamalleja tilanteita varten. Nyt eletään vuotta 2020 ja muutos on tultava. Pykälät ja säännökset on luotava sellaisiksi, että näihin epäkohtiin on jokaisella osapuolella työkalut välittömästi. Kyse on meidän kaikkien lapsista ja nuorista!
Joukkuevoimisteluvalmentajan aiemmin julkisuuteen tullut käytös oli pöyristyttävää ja säälittävintä oli, ettei valmentaja saanut siitä mitään sanktiota. Miten se voi olla mahdollista?
Vallankäyttö ylemmältä taholta on asia, joka saa minut todella suuttumaan. Pyörätuolissa istuvana vammaisena olen itse kokenut joutuvani vallankäytön kohteeksi. Viranomaiset päättävät puolestani ja tekevät elämääni koskevia ratkaisuja, ja avuntarpeeni vuoksi olen täysin muiden armoilla ja varassa. Ehkä tämä on myös yksi syy, miksi huonosti kohdeltujen lasten ja nuorten kohtalo tuntuu niin raastavalta. Kaikilla on oikeus tulla kohdelluiksi arvokkaina ihmisinä, ja urheilun huipun tavoittelu ei tee tähän poikkeusta eikä oikeuta järjettömään vallankäyttöön. Urheilussa on valtava voima. Hyvässä ja pahassa. Valitaan hyvä.