search
Julkaissut

Erika Pakkala

Uusi GOS-areena aukeaa Elokuussa Tilat suunniteltu monipuoliseen harjoitteluun Konalaan Ristipellontielle valmistuvan Game of Skills Areenan rakentaminen on nyt käynnissä. Elokuussa aukeava sali tarjoaa monipuoliset, laadukkaat ja turvalliset olosuhteet kaikenikäisille liikkujille. Uuden salin myötä pystymme tarjoamaan oheisharjoittelua entistä useammalle joukkueelle ja lajille. Lisäksi lukujärjestyksestä löytyy ohjattuja tunteja eri tasoisille liikkujille. Uusi...

Julkaissut

Sanna Mönkkönen

Volttimedia täytti toukokuussa kolme vuotta. Oli pelottavaa hypätä keväällä 2015 ihan omilleen ja lähteä tekemään tyhjästä jotain, josta oli vain visioita. En kokenut edes olevani yrittäjäluonne, mutta pienet asiat johtivat lopulta tälle polulle. Heti alussa oli selvää, että haluan yhdistää sekä viestinnän että liikunnan tekemisen, ja taaksepäin katsottuna se oli...

Julkaissut

Erika Pakkala

Volttimedian Game of Skills -oheisharjoituksissa kävi viime kaudella 23 eri joukkuetta yhteensä 7 eri seurasta ja kahdesta eri lajista. Elokuussa avaamme Game of Skills Areenan ja pystymme tarjoamaan harjoituksia yhä useammalle joukkueelle. Oheisharjoittelua on tarjolla monessa eri muodossa, miksi juuri tämä harjoitustapa kannattaisi valita? Monipuolisuus Lasten tulisi liikkua monipuolisesti, samaa...

Julkaissut

Sanna Mönkkönen

Mediareenan seminaarissa käsiteltiin lasten ja nuorten rasitusvammoja. Edellisessä blogipostauksessa puhuttiin monipuolisista perustaidoista sekä lämmittelyn tärkeydestä. Kolmas iso asia seminaarissa oli omaehtoisen liikkumisen määrän vähentyminen. Fysioterapeutti Jari Pylvänäinen toivoi yleisesti ”lisää liikuntaa ja maltilla urheilua”. HUSin ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Mikko Haara antoi harjoitteluun hyvän mittarin: jos organisoidun lajiharjoittelun määrän suhde...